Tekijöiden esittelyt

Työkalupakki sai alkunsa yhteistyöprojektissa. Sivuston toteutuksesta ja ylläpidosta vastaavat Mari Kervinen ja Laura Niemi.

Mari Kervinen

Mari on käyttökokemuksen, sisältömuotoilun ja kognitiivisen saavutettavuuden asiantuntija.

Hän työskentelee parhaillaan Goforella saavutettavuus- ja sisältömuotoilutiimin esihenkilönä. Aiemmin Mari on työskennellyt yli 20 vuotta julkishallinnossa verkkopalvelujen kehittämistehtävissä ja uudistanut muun muassa Suomi.fi-palvelua saavutettavaksi. Mari on myös tutkinut digipalvelujen selkeää ja ymmärrettävää kieltä pro gradu -työssään sekä puhunut aiheesta useissa seminaareissa.

Tutustu Mariin Linkedinissä.

Laura Niemi

Laura on asiakaslähtöisen viestinnän, viestinnän johtamisen ja tekstinhuollon asiantuntija.

Hän työskentelee finanssialalla organisaatioviestijänä sekä kouluttaa työnsä ohessa selkeästä kielestä ja viestinnästä. Lauralla on yli 10 vuoden kokemus viestinnän tehtävistä koulutusalalta pörssiyhtiöihin. Hän on toiminut myös Kotimaisten kielten keskuksessa kielenhuoltajana sekä kirjoittanut Työelämän tyhjänpuhujat -kirjan (SKS Kirjat 2024), joka on herättänyt keskustelua selkeästä kielestä myös mediassa.

Tutustu Lauraan Linkedinissä.